Kirjan on kirjoittanut introvertti Linus Jonkman. Kirjasta välittyy hänen oma introvertin näkökulmansa. Olisi mielenkiintoista lukea myös jonkin ekstrovertin teosta aiheesta.
Ennen kirjan kuuntelemista olin varma, että olen introvertti.
Minulla on myös ekstrovertteja piirteitä, osin mielestäni ajan mittaan kehittyneinä..
Intro- ja ekstrovertin välistä löytyy erotettava ambivertti, harkitsen sitäkin, mutta onko lopputulema kuitenkin introvertti joillakin ekstroilla piirteillä höystettynä?
Ambivertti pystyy siirtymään itsenäisestä ajattelusta, keskittyneestä kuuntelemisesta ja syvästä pohdiskelusta sosiaaliseksi ja spontaaniksi ryhmän keskipisteeksi.
Kivasti kirja antoi ikäänkuin "luvan" olla se mitä olen, kirja "puolusti" intovertteja piirteitäni ja listasi positiivisia vaikutteita introversiosta.
Sosiaalisuus ajatellaan yleisesti ekstrovertiksi piirteeksi... Sosiaalisuus tarkoittaa kuitenkin ihmisen sosiaalisuuden tarvetta -ei lahjakkuutta tai taitoa. Sosiaalinen taitavuus tarkoittaa monta kertaa taitoa kuunnella ja ottaa muut ihmiset huomioon. Näin ollen tämä voi olla kumman tahansa intron tai ekstron vertin piirre 😉
Onko intro- tai ekstroversio synnynnäistä vai opittua, ympäristön mukaan kehittynyttä?
Linus Jonk: "Erään biologin (mahtaakohan Jonk tarkoittaa Ernst Mayria?) mukaan evoluutiolle on tyypillistä hajauttaa riskit."
Yhdistelemällä erilaisuutta ja erilaisia vahvuuksia saadaan tunnetusti monimuotoisia kokonaisuuksia.
Introvertti saa energiaa itsestään, ekstrovertti muista ihmisistä (Carl Gustav Jung). Introversiossa on kyse itsehillinnästä (Sigmund Freud).
Epästabiili ekstrovertti koleerikko Tellu.
Epästabiili introvertti melankolikko Jaska Jokunen.
Stabiili introvertti flegmaatikko Eppu.
Stabiili ekstrovertti sangviinikko Ressu.
Listasin hiukan esimerkkejä, joista voit tunnistella omia verttiyspiirteitäsikin 😁
INTROVERTTEJA PIIRTEITÄ - EKSTROVERTTEJA PIIRTEITÄ
Loma oman itseni kanssa kotona - Loma ystävien kanssa ulkomailla
Aika ei käy pitkäksi - Pitkästyy helposti
Valokuvaus, kirjoittaminen, piirtäminen - Zumba,
Kotikissa - Bilehile
Läppäröinti - Kahvittelu
Mietiskely - Seurustelu
Vähäsanaisuus, lyhyt, ytimekäs, hidas puhe - Vuolaspuheisuus, rupattelu, nopea puhe
Järjestys olla pitää - Kaaos ei haittaa
Muutosherkkyys - Yllätykset päiväohjelmassa ei haittaa
Elää hetkeä aikaisemmin ja jälkeen hetken (esim. pakkaa viikkoa ennen reissua, pohtii) - Elää hetkessä (esim. pakkaa matkalla taksiin)
Suunnittelu, valmistelu - Spontaanius
Myrskyt ja mielialavaihtelut pinnan alla - Tunteet näkyvät ja kuuluvat
Voimat ehtyvät seurustelutilanteista (ekstroverttien kanssa) - Voimaantuu seurustelutilanteista
Ystäväsuhteita vähän mutta syviä - Utelias vieraita kohtaan
Rauhallinen olemus - Eläväinen olemus
Keskipisteenä olo kiusallista - Keskipisteenä olo ei haittaa
Introverttejä piirteitä lienee myös pitkien katsekontaktien välttely joka on tyypillistä itselleni. Koen oloni ahdistuneeksi tai kiusalliseksi kun joku katsoo minua pitkään silmiin tai kun itse katson jotakuta kauan suoraan silmiin. Katsellessa aivan jonnekin muualle, pystyn keskittymään paremmin. Olen ollut lääkärin vastaanotolla jossa lääkäri vältteli katsekontaktia ja keskustellessamme hän katseli ikkunasta ulos. Tuntui erittäin oudolta. Itse teen juuri tätä samaa ja ymmärrän, että erityisesti ekstrovertista ihmisestä tämä on kummallista ja monta kertaa varmasti koetaan vetäytymiseksi, välttelemiseksi tai tylsistymiseksi.
Itselläni tulos oli ambivertti. Testissä on aika vähän kysymyksiä jotta sen perusteella voisi ajatella "verttiysluokittelua", mutta ehkä se antaa suuntaa...
Comments